Vastuullisuus

toimintatapamme

Kestävät ratkaisut​

Vastuullisuus näkyy teknologiavalinnoissamme. Suosimme ratkaisuja, joilla on pitkä elinkaari ja jotka ovat päivitettävissä tulevaisuudessa.  

Ratkaisemme palvelupyynnöt ensisijaisesti tietoturvallisesti etänä, jotta vältämme turhaa yksityisautoilua ja toimimme mahdollisimman tehokkaasti. Tällä hetkellä pystymme hoitamaan etänä noin 90 prosenttia työpyynnöistä.  

Huolehdimme asiakastiedosta​

Kannamme vastuun kriittisestä asiakastiedosta ja -omaisuudesta. Kehitämme jatkuvasti järjestelmiämme tietoturvan varmistamiseksi. Tietoturvariskit kasvavat koko ajan, ja niiden hallinta vaatii aktiivista tekemistä.  

Olemme reiluja​

Toimimme reilusti asiakkaita ja kumppaneita kohtaan. Ymmärrämme, että ihmiset tekevät töitä ihmisille. Siksi edistämme reiluutta ja oikeudenmukaisuutta aina kun siihen on mahdollisuus. 

Pyrimme yhteistyöhön   

Emme pyri tekemään kaikkea itse. Uskomme yhteistyön voimaan ja tiedämme, että parhaat ratkaisut syntyvät, kun eri osapuolet työskentelevät yhdessä. Rakennamme palvelumme yhdessä asiakkaiden, kumppaneiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Yksin pääsee nopeasti, mutta yhteistyöllä pääsee pidemmälle.  

Kierrätämme  

Lajittelemme ja kierrätämme kaikki jätteet, joita syntyy työmailla, asiakaskohteissa ja toimistolla. Emme jätä mitään puolitiehen. Jokainen työ hoidetaan huolellisesti ja vastuullisesti, aivan kuin tekisimme sen itsellemme. Noudatamme ympäristösertifikaatin vaatimuksia ja kehitämme jatkuvasti ympäristökäytäntöjämme osana laatujärjestelmää.

Alan uusin tieto ja parhaat vinkit uutiskirjeestämme

Haluatko ensimmäisten joukossa asiantuntijasisältöjä kiinteistö-  ja toimitilaturvallisuuteen liittyvistä aiheista?