Yllätys laitetilassa

Paluu kiinteistö- ja toimitilaturvallisuuden palveluiden pariin muutaman vuoden tauon jälkeen on ollut mukavaa. Tutustuminen asiakkaidemme arkeen, haasteisiin ja tarpeisiin on ollut opettavaista. Paljon on toki entuudestaan tuttua asiaa, mutta hieman jotain uuttakin.

Työmme ja palvelumme perustuvat suureksi osaksi turvallisuuskartoituksiin. Kaikki alkaa lähtötietojen keruusta. On tärkeä tietää tarkastelun kohteena olevan kiinteistön tai toimitilan lähtötilanne, jotta voidaan antaa konkreettinen ja aitoon tarpeeseen perustuva ratkaisuehdotus asiakkaalle. Useasti kartoituksella havaitaan puutteita – esimerkkinä asiantuntijamme alla kuvailema tositarina.

”Tavanomainen kiinteistön turvallisuuskartoitus. Tapaaminen kiinteistön aulassa ja esittäytyminen yhteyshenkilölle. Kävelemme rakennuksen kellariin ja kuljemme laitetiloihin, mistä löytyvät turvajärjestelmien keskuslaitteet. Otan ylös mm. palvelimien käyttäjätunnusten määrän, kulkutunnisteiden määrän ja kulkualueet. Kirjaan ylös myös rikosilmoitinjärjestelmästä tarvittavat tiedot. Ei mitään kummallista. Kohteesta löytyy myös kameravalvontajärjestelmä. Monitoriin virrat päälle, mutta mitäs ihmettä? Tallennin ei näytä olevan päällä. Ei myöskään lähde päälle. Tallennin on rikkoutunut jossain vaiheessa. Taas kerran yllätys laitetilassa…”

Tilanne on siis todellinen ja keskustellessani asiantuntijoidemme kanssa tästä tapauksesta he kertoivat, että tilanne ei ole millään tavalla uniikki. Rakennusten kellareihin on sijoitettu turvallisuusjärjestelmien keskuslaitteita, mitkä on unohdettu ja jätetty oman onnensa nojaan. Ne eivät ole oikeastaan huoltomiehen vastuulla, eikä niitä useimmiten kukaan muukaan pahemmin muistele. Huoltosopimusta ei ole tarjottu tai sitten sitä ei ole hankittu. Kello lähtee käyntiin ja jossain kohtaa aika tulee vääjäämättä täyteen. Tallennin, palvelin tai muu laite vikaantuu.

Mikä neuvoksi?

Turvajärjestelmien vuosihuoltosopimus voi olla hyvä ajatus. Toisaalta vuoden tai puolen vuodenkin välein suoritettavan huoltokierroksen välissä voi tapahtua se kohtalokas rikkoutuminen. Huoltosopimuksen lisäksi tai sen sijaan tallentimen, kulunvalvontapalvelimen tai yksittäisen ip-kameran voi kytkeä nykypäivänä automaattisen valvonnan piiriin, missä palvelu hälyttää, jos havaitsee järjestelmässä vian. Myös laitteen tai palvelimen suorituskyvyn heikentyessä saadaan ennakkohälytys, jonka perusteella voidaan käydä huoltokäynnillä ennakoivasti, ennen laitteen lopullista rikkoutumista tai toiminnan keskeytymistä. Fiksua, vai mitä?

Jos haluat välttää ikävät yllätykset ja kiinnostuit aiheesta, kerromme mielellämme lisää älykkäästä kunnonvalvonta-, varmuuskopiointi- ja huoltopalvelustamme lisää. AccessPoint on mielellään varmistamassa, ettet kohtaa enää ikäviä yllätyksiä!

Alan uusin tieto ja parhaat vinkit uutiskirjeestämme

Haluatko ensimmäisten joukossa asiantuntijasisältöjä kiinteistö-  ja toimitilaturvallisuuteen liittyvistä aiheista?

Tilaa turvallisuuskartoitus
AccessPointin ammattilaiset auttavat selvittämään sinun kiinteistösi tai toimitilasi turvallisuustilanteen. Meiltä saat kattavan tilannearvion nykytilanteesta ja teknologiariippumattoman ratkaisuehdotuksen jatkoa varten.
Katso video