Aulapalvelutyöstä ja palveluosaamisesta

Aulapalvelussa työskentely on monipuolista ja vaihtelee paljolti työkohteen mukaan. Usein eteen tulee tilanteita, joita kukaan ei ole opettanut ja työ vaatiikin luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Aulapalvelutöissä saamme siis olla monen alan asiantuntijoita!

Olemme huomanneet, että vieraiden ja työntekijöiden tervehtimisellä on tärkeä merkitys joka aamu – etenkin maanantaisin, kun viikonlopun unihiekat ovat vielä silmillä. Useasti juuri iloisuudellamme ylitämme vieraiden odotusarvon, niin heidän tullessaan kuin poistuessaan vierailuiltaan.

Aulapalvelijan on huolehdittava siitä, ettei rakennuksessa pääse kulkemaan kuka tahansa ja missä tahansa. Aulapalvelija on yhteydessä yritysten sekä kiinteistön yhteyshenkilöiden kanssa niin sanotuissa juoksevissa asioissa. Työ pitää useimmiten sisällään kulunvalvonnan lisäksi avainhallintaa, työajanseurantaa, kokoustilojen varauksia ja kahvitarjoilujen esille laittoa, kiinteistön yleisistä asioista huolehtimista, puhelinvaihteen hallinnointia ja puheluiden yhdistämistä sekä sähköposteihin vastaamista.

Työkohteesta riippuen aulatyöntekijälle voivat kuulua esimerkiksi huoltopyynnöt, toimistotarviketilaukset ja yleisenä apukätenä oleminen. Joissain tapauksissa työnkuvaamme sisältyy myös laskutukseen liittyviä asioita, kuten kokous-, parkki-, tai saunatilojen laskutuksia, sekä yrityksien kirjanpidollisia tehtäviä, kuten ostoreskontran hoitoa.

Kuten huomata saattaa, aulapalvelutyö on monipuolista ja vaihtelevaa, ja niin kliseiseltä kuin se saattaa kuulostaakin, ei yksikään päivä aulapalvelussa ole samanlainen. Yhteistä kaikille työkohteillemme on kuitenkin yksi asia: aulapalvelussa työskentely tarkoittaa kuitenkin ennen kaikkea läsnäoloa – kiinteistössä työskentelevien ja siellä vierailevien ihmisten huomioimista ja avustamista.

Henkilöstömme tärkein valintakriteeri rekrytoinnissa on hakijan asiakaslähtöisyys ja aurinkoinen asiakaspalveluasenne. Lisäksi ongelmanratkaisukyky, sosiaalinen osaaminen ja aktiivisuus merkitsevät paljon aulatyössä, koska aulapalvelija on käytännössä yrityksen kasvot ja merkittävä tekijä ensivaikutelman sekä viihtyisän ilmapiirin luomisessa.

Me olemme aulapalvelijoina saaneet hyvää palautetta jo ihan pelkästä hymystä ja tervehtimisestä: siitä, että asiakas on huomioitu ja että hän on tuntenut itsensä tervetulleeksi. Joskus palaute voi olla hyvinkin henkilökohtaista, kuten kiitosta siitä, että ”tuo mukanaan auringon toimistolle”.

Tässä alla muutamia poimintoja vielä tällä hetkellä käynnissä olevasta asiakastyytyväisyyskyselystämme:

  • ”Erittäin hyvä aulapalvelu! Aina palvelua, aina hymyä, aina saanut apua.”
  • ”Kiitos, työntekijänne ovat aina ystävällisiä ja avuliaita. Kiitosta tulee myös kokousvierailtamme.”
  • ”Ihanan pirteä ja iloinen aulatyttö meillä, aina on saanut avun.”
  • ”Erittäin ystävällinen ja huomioiva henkilökunta. Aina tervehtivät ja hymy on herkässä. Tiedotteet tulevat ajallaan ja reaaliajassa.”
  • ”Vuorovaikutus hyvä, saan aina tarvitsemani tuen.”

Ja kuka oli vielä sitä mieltä, että suomalainen ei ole hyvä asiakaspalvelutyössä? Pyrimme siihen joka päivä, että voimme sanoa rehellisesti ja ylpeinä: meillä osataan ja meillä palvellaan!

Alan uusin tieto ja parhaat vinkit uutiskirjeestämme

Haluatko ensimmäisten joukossa asiantuntijasisältöjä kiinteistö-  ja toimitilaturvallisuuteen liittyvistä aiheista?

Tilaa turvallisuuskartoitus
AccessPointin ammattilaiset auttavat selvittämään sinun kiinteistösi tai toimitilasi turvallisuustilanteen. Meiltä saat kattavan tilannearvion nykytilanteesta ja teknologiariippumattoman ratkaisuehdotuksen jatkoa varten.
Katso video